Sulje
Edellinen

Sulje
Edellinen

Sulje

Valikko
Lahjakortit
0 0 €

Nuppunen 7 – miehiä ja elämää ilmestyy 1.10.!

Kurkkaa myös uusi ReAI-mallisto!

X



II-laatu Tunnetarhurin päiväkirja

II-laatu Tunnetarhurin päiväkirja

Hinta
23.90 EUR
Saatavilla

II-laatuisessa tuotteessa voi olla naarmuja, kolhuja tai muita pieniä virheitä, jotka eivät vaikuta tuotteen käyttöön.



Tunnepuutarhurin päiväkirja on Nupun suunnittelijan Satu Kontisen tekemä täyttökirja, joka auttaa sinua kohtaamaan ja käsittelemään tunteitasi.


Satu kertoo tehneensä tämän kirjan siksi, että hän on itse kaivannut tällaista pakopaikkaa jo pienestä pitäen. Tunnetarhurin päiväkirjassa nimittäin kasvatetaan puutarhoja omista tunteista – luodaan siis tunnetarhoja. Tunteet kirjataan ensin ylös ja sen jälkeen ne siirretään kasvipiirroksina kukin omaan tunnetarhaansa. Kirjoittaminen auttaa käsittelemään tunnetta ja piirtäminen puolestaan vapauttaa ja puhdistaa niin ajatukset kuin sydämenkin ylimääräisestä painolastista. Kirja jakautuu neljään osaan - neljään puutarhaan: ilon ja onnen, kiitollisuuden, surun sekä vihan puutarhaan.


Vaikka kiinalainen sananlasku sanoo, että tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä, on juuri tämän puutarhan hoito ehkä kaikkein tärkeintä koko maailmassa – sinun maailmassasi. Hoitamalla ja kasvattamalla tunnetarhojasi voit nimittäin kasvattaa sydämesi vapaaksi. Lapselle ja nuorelle riittää pelkästään se, että saa kirjoittaa asian ulos itsestään. Aikuinen puolestaan voi käyttää tätä kirjaa omien tunteidensa tarkempaan analysointiin ja niistä oppimiseen, eikä sitä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa.


160 sivua

Koko: 23 × 17 cm

ISBN: 9789523219960

Julkaistu 12/2019

Painettu Virossa.

Suunnittelija
Satu Kontinen